Kirjastoalan opiskelu on monipuolista ja modernisoitunutta

Olen ollut lokakuusta 2020 lähtien harjoittelijana Karstulan kunnankirjastolla ja valmistun pian kirjasto- ja tietopalvelualan merkonomiksi. Opiskelu on ollut todella antoisaa ja erityisesti harjoittelujaksot ovat opettaneet paljon. Opiskelen monimuotoisesti Haapaveden Opistolla eli suurin osa oppimisesta tapahtuu etänä. Koululla olemme kerran kuussa viikon ajan, toki näin koronan aikaan nekin tunnit ovat siirtyneet verkkoon. Kouluviikon ulkopuolella oppiminen on tapahtunut harjoittelupaikoissa ja itsenäisesti opiskellen, opiskelijana on siis täytynyt ottaa iso vastuu opintojen etenemisestä.


Etäopiskelu sujuu virkeämmin kahvin voimalla.

Kirjastoalaan tutustuminen onkin mielestäni sujunut parhaiten juuri käytännön kautta. Asiakaspalvelua, kirjojen käsittelyä ja kirjastojärjestelmän käyttöä olisi hankala oppia pelkästään kirjoista lukemalla. Kirjastotyössä on yllättänyt sen monipuolisuus sekä aika, joka käytetään esimerkiksi takahuoneessa tapahtuviin töihin. Kirjastolla ollaan töissä myös aukioloaikojen ulkopuolella ja työskennellään ahkerasti, jotta kirjat ja muu aineisto löytäisivät tiensä hyllyihin oikein rekisteröityinä, tarroitettuina ja muovitettuina. Kirjoja julkaistaan jatkuvasti lisää ja kokoelmaa pitää säännöllisesti myös karsia, jotta uudet tulokkaat mahtuvat hyllyyn.

Kirjastossa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja opastustilanteita, joissa työntekijät saavat käyttää luovuuttaan sekä hyödyntää kiinnostuksenkohteitaan ja vahvuuksiaan. Kirjastoalalla oikeastaan mistään aiemmasta työkokemuksesta tai harrastuneisuudesta ei olekaan haittaa – päinvastoin! Minua oppimisessa on auttanut kiinnostuneisuus moneen eri asiaan ja luovat harrastukset, kuten kirjoittaminen ja lukeminen, musiikki, valokuvaus sekä sosiaalisen median tuntemus.


Kokosin kirjastoon useamman kirjanäyttelyn.

Kirjastotyöntekijöiltä vaaditaankin nykyään yhä enemmän tietoteknistä osaamista ja digitaitojen hallitseminen on ollut myös eduksi opinnoissa. Kirjaston palveluita on jo runsaasti tarjolla verkossa ja sähköisten palveluiden tarve kasvaa koko ajan, joten alalla pärjää paljon paremmin kun nämä taidot ovat hallussa. Vaikka en uskokaan e- tai äänikirjojen syrjäyttävän perinteistä kirjaa vielä pitkään aikaan, ovat sähköiset kirjat mielestäni tervetullut lisä kirjaston kokoelmiin myös saavutettavuuden kannalta.

Kirjastoalan opiskelu on tarjonnut minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni, oppia paljon uutta ja tavata muita kirjoista ja lukemisesta innostuneita
ihmisiä. Näillä eväillä on hyvä jatkaa kohti työelämää!


Maria Linden

Kommentit

Suositut tekstit