TARINOIDEN VIRRASSA - AJATUKSIA LUKEMISESTA JA LUKUTAIDOSTA

Olipa kerran pieni tyttö, joka keinui tarinoiden virrassa. Tyttö asui suuren metsän ja laajojen peltojen keskellä pienessä vihreässä talossa, jonka pihalla oli pitkä, tiilistä rakennettu navetta. Tyttö oli usein iltaisin äidin ja isin mukana navettatöissä. Lehmien lypsämisen ja ruokinnan lomassa oli hyvä kertoa ja kuunnella tarinoita.

Isi työntää laakasiiloon vievät painavat pariovet auki ja kolistelee kottikärryillä alas siiloon. Navettaan tulvahtaa kylmää talvi-ilmaa. Tyttö ottaa oman pienen puuhankonsa ja kipittää isin perään. Siilon päätyseinä on auki. Tuhannet tähdet rei’ittävät taivaan mustan samettikankaan hauskasti. Isi repii jäistä AIV-rehua talikolla kottikärryihin. Sinisen toppalakin korvukset on nostettu päälaelle. Sitten isi alkaa kertoa, kuinka sotatalvena 1944 venäläisten lentokoneet lensivät hänen lapsuudenkotinsa ylitse pommittamaan kaupunkia. Isi oli tehnyt isoveljensä kanssa nuppineulalla reikiä pimennysverhoihin, ”molotoffeihin”. Häntä pelotti, että karbidilampun hento valo pääsisi neulanrei’istä ulos ja näkyisi yli lentäviin koneisiin saakka. Isi piilotti lampun pirtin pöydän alle ja istui siellä veljensä kanssa ihan hiljaa, niin kauan, että koneiden ulina katosi laajan lakeuden taakse.

Tyttö katsoo siilon päätyovesta ulos. Taivaan tähtikangas muuttuu rei’itetyksi pimennysverhoksi ja valo siellä takana isin lapsuudenkodin karbidilampun valoksi. Tyttö sukeltaa tarinaan, tuntee pelkäävän pienen pojan sydämenlyönnit, kuulee lentokoneiden loittonevan äänen. 

Tarinan tyttö eli lapsuutensa kertomusten ympäröimänä. Tytön isi ei juuri kirjoja lukenut, mutta hän oli kokenut monenlaista ja osasi sanoittaa kokemuksensa kauniiksi kertomuksiksi. Äiti luki kaiken, minkä käsiinsä sai, ja kertoi mielellään tarinoita omasta lapsuudestaan. Siskot lukivat tytölle runoja, keksivät juttuja keijukaisista ja menninkäisistä ja veivät kirjastoon lukemattomien maailmoiden äärelle. 

Tyttö opetettiin rakastamaan sanoja ja tarinoita. Miten suloista olikaan nuuhkia uuden, juuri kaupasta ostetun kirjan tuoretta paperintuoksua! Miten pakahduttavaa oli käännellä vanhan, hauraan kirjan sivuja ja kuvitella sitä pientä ihmistä, joka oli selaillut samaa kirjaa viisikymmentä tai sata vuotta aikaisemmin ja vaeltanut saman tarinan maailmassa.

Esimerkin voima. 

Tämä sanapari nousi toistuvasti esille, kun hiljattain suunnittelimme Keskikirjastoissa käynnistettävää lukuneuvojatoimintaa. Kokeneet kirjastoammattilaiset opettivat minulle, vasta-alkajalle, että nuorten lukuinnostuksen hiipumisen taustalla vaikuttaa hyvin vahvasti lukevan esimerkin puute. Jos lapsen lähipiirissä ei ole lukemista harrastavia aikuisia, ajatus tarinoiden virran varaan heittäytymisestä voi tuntua turhalta, tylsältä, vaikealta tai jopa pelottavalta. 

Lasten ja nuorten lukutaidon heikkenemisestä on puhuttu viime vuosina paljon. Erityisesti poikien lukutaidosta ollaan huolissaan. Vuoden 2015 Pisa-tutkimuksen mukaan tyttöjen ja poikien lukutaidon välinen ero on Suomessa suurempi kuin muissa OECD-maissa. 15-vuotiaista suomalaispojista erinomaisen lukutaidon saavuttaa vain 9 %, kun tyttöjen kohdalla vastaava luku on 19 %. Tytöistä heikkoja lukijoita on 7 %, pojista 16 %.

Lukukeskuksen lähteiden mukaan ihmiset, jotka lukevat paljon, saavuttavat todennäköisemmin korkean koulutustason ja pärjäävät työelämässä. Hyvä lukutaito vaikuttaa siten yleiseen elämässä menestymiseen. Lukemisen on todettu parantavan myös keskittymiskykyä sekä sosiaalisia ja viestinnällisiä taitoja.
 

Pohja hyvälle lukutaidolle luodaan jo lapsena. Perheen yhteisiä tarinatuokioita ei ole siis syytä väheksyä. Lukemisella on todettu olevan monia myönteisiä vaikutuksia mm. terveyteen: Jo kuuden minuutin lukutuokio laskee sykettä ja vähentää lihasjännitystä. Ne lapset, joille luetaan iltasatu, nukkuvat keskimäärin puoli tuntia pidempään kuin lapset, joille ei lueta. Kiinnostavaa on, että perheen omistamien kirjojen lukumäärä vaikuttaa lapsen lukutaitoon: ne lapset, joiden kotona on yli 200 kirjaa, ovat lukutaidossa kaksi kouluvuotta edellä niitä, joiden kotona on vain vähän tai ei lainkaan kirjoja. 

Perheen sosioekonomisella taustalla on vaikutusta siihen, millaisia lukijoita lapsista kehittyy. Suomessa  laadukas peruskoulu ja korkeatasoinen yleisten kirjastojen verkosto ehkäisevät lukutaitoon liittyvää eriarvoistumista. 

Myös me Karstulan kirjastossa haluamme osallistua lukutaitotalkoisiin ja tarjota asiakkaillemme monipuolisia lasten ja nuorten kirjastopalveluita kuten kirjavinkkauksia, kirjailijavierailuja, teemapäiviä, kirjallisuustapahtumia, satutuokioita, kirjastonkäytön opetusta ja henkilökohtaista lukuneuvontaa. Ensi syksyksi kirjastomme saa ikioman lukudiplomin, jonka avulla kaikenikäiset lapset ja nuoret löytävät lukemista omasta kokoelmastamme. 

Kirjastolaiset ottavat mielellään vastaan lasten ja nuorten kirjastopalveluita koskevaa asiakaspalautetta. Jos sinulla on ideoita tai ajatuksia siitä, miten voisimme kehittää toimintaamme vastaamaan paremmin lapsiasiakkaiden tarpeita, ota rohkeasti yhteyttä! Kirjasto on kaikkien kuntalaisten yhteinen olohuone, ja toiveemme on, että lapset ja nuoret kokisivat olevansa sinne lämpimästi tervetulleita.

Entäs kuinka kävi tarinamme pienelle tytölle, joka oli oppinut rakastamaan kirjoja? Aivan mukavasti! Kirjoista ja kirjallisuudesta tuli hänelle ammatti, joka vei hänet kauas Venäjälle, Vienan runokyliin kuuntelemaan vanhojen karjalaismummojen laulamia ikiaikaisia runolauluja. Tyttö luki paljon hyviä ja jonkin verran huonoja kirjoja, mutta tärkeimmät tarinat hän oli tallettanut mieleensä kauan sitten, pienenä tyttönä, kun taivas oli tähtikirkas ja navetan pariovista tulvi kylmää talvi-ilmaa.


Maria Saarnio, informaatikko (lasten- ja nuortenkirjastotyö), Karstulan kirjasto