Kirjaston lukupiiri Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys

Lukupiirin käsittelyssä torstaina 11.1.2024 oli Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys, suomentanut Matti Rossi WSOY 1971

Nobel-palkitun maagisen realismin mestarin pääteos vie lukijan matkalle ihmeelliseen Macondoon. ”Márquezin kertojanääni hypnotisoi ihmiset mustalla huumorilla ja barokkisilla verbaaliryöpytyksillä ryyditetyn melodraaman vyöryessä halki satojen sivujen kohtalonomaisena kuin kreikkalainen tragedia ja yhtä sadunhohtoisena kuin Tuhannen ja yhden yön tarinat.” – Helsingin Sanomat

https://www.wsoy.fi/kirja/gabriel-garcia-marquez/sadan-vuoden-yksinaisyys/9789510445358

Gabriel García Márquez 

Gabriel García Márquez (1927–2014) oli kolumbialainen kirjailija, toimittaja ja poliittinen aktivisti.  Hän oli maagisen realismin tienraivaaja, jonka teoksissa traaginen kohtaa koomisen ja tarkat yksityiskohdat koristavat massiivisia juonikaaria. Vuonna 1982 Nobel-palkinnon saanut kirjailija oli yksi espanjankielisen kirjallisuuden kaikkien aikojen suosituimmista kirjailijoista. 

Isovanhempien ja sukulaisten kertomat tarinat vaikuttivat suuresti tulevan kirjailijan mielikuvitukseen. Isoisä, entinen eversti kertoi usein tarinoita ns. tuhannen päivän sodasta, Kolumbian sisällissodasta 1899–1902, jossa hän taisteli. Myös isoäiti oli tarinankertoja: – Hän kertoi asioita, jotka kuulostivat yliluonnollisilta ja mielikuvituksellisilta, mutta hän kertoi niitä täysin luonnollisesti, García Márquez on sanonut haastattelussa. García Márquez laitettiin valtion ylläpitämään sisäoppilaitokseen Bogotan lähelle, missä hän osoittautui ahkeraksi oppilaaksi ja innokkaaksi kirjallisuuden lukijaksi. Hän julkaisi ensimmäisen teoksensa 1947 ollessaan vielä opiskelija. Aluksi hän opiskeli lakia isänsä vaatimuksen mukaan, mutta kyllästyi ja keskeytti opintonsa. Tämän jälkeen hän työskenteli toimittajana, kunnes kirjallisuus vei mennessään. Vuonna 1958 García Márquez avioitui Mercedes Barchan, lapsuutensa naapurintytön kanssa. He saivat kaksi poikaa. Rakkautta koleran aikaan -kirjaan innoittanut avioliitto kesti kuolemaan saakka: vaimo ja pojat olivat kirjailijan kuolinvuoteen äärellä loppuun asti. García Márquez oli poliittisesti vasemmistolainen ja Kuuban Fidel Castron ystävä. García Márquez kirjoitti aktiivisesti yli 60 vuotta. Vuonna 2008 hän kuitenkin ilmoitti lopettaneensa kirjoittamisen muun muassa muistihäiriöidensä vuoksi. Hän asui Meksikossa vuosikymmeniä, mutta vietti pitkiä aikoja myös Havannassa, Kuubassa. Lähteet: wsoy sekä https://yle.fi/a/3-7197243 

Kirjailijan yhteydessä mainitaan yhdysvaltalainen proosakirjailija William Faulkner, joka olisi varmasti myös tutustumisen arvoinen. Faulkner sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1949. Hänen teoksensa ovat ehkä jääneet vähemmälle huomiolle kuin muut Nobel palkitut yhdysvaltalaiset Ernest Hemingway ja John Steinbeck.  Faulknerin Yoknapatawpha-nimellä tunnetun romaanisarja käsittelee aristokratian rappiota, orjatyövoimaa, rahan tuomaa turmiota, väkivaltaa ja vihaa. Faulknerin henkilöt eivät elä elämäänsä vaan kohtaloaan, jonka menneisyys on heille määrännyt. (Lähde wikipedia) Samaan tapaan García Márquezin tekstiä hallitsee tuho ja rappio. Molemmat korostavat kuitenkin ihmisen kykyä selviytyä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/19/my-master-sanoi-gabriel-garcia-marquez

Chileläinen kirjailija Isabel Allende kertoo kirjailijan merkityksestä haastattelussa vuonna 2014, kun García Marquez oli juuri kuollut. "Hän oli mestareiden mestari,” Allende sanoo. ”Tavalliset ihmiset lukivat hänen teoksiaan. Hän valloitti lukijat ja maailman ja kertoi maailmalle meistä, ihmisistä Latinalaisessa Amerikassa ja kertoi meille, ketä me olemme. Hänen kirjansa sivuilla, me näimme itsemme peilistä.” Videolinkki: https://www.youtube.com/watch?v=KS0Ge2MitoM  Kohdasta 1.18 Saman videon kohdassa 7.19 García Márquez puhuu lapsuudestaan. Samassa videossa hän puhuu ajastaan Pariisissa 1950-luvulla, kun hän oli paossa kotimaastaan diktatuurin aikana. Kohdassa 15.10.

Gabriel García Márquezin teoksia:

Rojumyrsky, alkuteos 1955

Kuulutetun kuoleman kronikka, alkuteos 1981

Rakkautta koleran aikaan, alkuteos 1985

Muistojeni ilottomat huorat, alkuteos 1994

Elää kertoakseen, muistelmat, alkuteos 2002

Nobelin kirjallisuuspalkinto

Nobelin kirjallisuuspalkinto on yksi viidestä alkuperäisestä Nobel-palkinnosta ja se on maailman arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Ruotsin akatemia on myöntänyt sen ansioituneille kirjailijoille vuodesta 1901 alkaen. Palkinto jaetaan lokakuun alkupuolella. Ruotsalainen keksijä Alfred Nobel määräsi vuonna 1895 kirjoittamassaan testamentissa, että suurin osa hänen omaisuudestaan käytettäisiin hänen kuolemansa jälkeen viiden palkinnon perustamiseen ”niille, jotka edeltävänä vuonna ovat eniten hyödyttäneet ihmiskuntaa”. Kirjallisuuspalkinnolla tulee testamentin mukaan palkita teoksia, joissa on ihanteellinen tendenssi eli suuntaus. Vuosittain Ruotsin akatemia pyytää lukuisia tahoja nimeämään sopivia Nobel-ehdokkaita. Ehdokkaita voivat nimetä Ruotsin akatemian jäsenet, muiden maiden kirjallisten akatemioiden ja vastaavien säätiöiden jäsenet, kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajat, kirjallisuus- ja kielitieteen professorit ja kirjailijaliittojen puheenjohtajat. Akatemian Nobel-komitea käy läpi ehdotetut kirjailijat, joita on tyypillisesti noin 120–150, ja ryhtyvät supistamaan listaa, kunnes jäljellä on viisi ehdokasta. Ruotsin akatemian kaikki 18 jäsentä käyvät läpi nämä ehdokkaat ja päättävät voittajan. Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajat saavat kultaisen mitalin, diplomin, jossa on tekstilainaus, ja rahasumman, joka riippuu Nobel-säätiön tuloista. Vuonna 2017 palkintosumma oli 944 000 euroa. Palkinto on myönnetty englanninkieliselle kirjailijalle 30 kertaa, ranskankieliselle 15 kertaa, saksankieliselle 14 kertaa ja espanjankieliselle 11 kertaa. 15 kertaa palkinnon on saanut pohjoismainen kirjailija. Toistaiseksi ainoana suomalaisena ja suomenkielisenä Nobelin kirjallisuuspalkinnon on saanut Frans Emil Sillanpää vuonna 1939. 

Sadan vuoden yksinäisyys 

”Vuosia myöhemmin, seistessään teloitusryhmän edessä, eversti Aureliano Buendía muisti kaukaisen illan, jolloin hänen isänsä vei hänet tutustumaan jäähän.”

Näin alkaa Sadan vuoden yksinäisyys. Se ilmestyi vuonna 1967. Se on Macondon maagiseen kylään sijoittuva Buendíojen sukukronikka, jossa fantasian lomasta erottuvat maan verisen lähihistorian ääriviivat. Kylän esikuva on García Márquezin kotikylä Kolumbiasta Aracataca. Viime vuosisatojen Latinalaisen Amerikan sodat ja sadut kietoutuvat mielikuvitukselliseen kerrontaan. Lähde: https://www.wsoy.fi/kirja/gabriel-garcia-marquez/sadan-vuoden-yksinaisyys/9789510445358

Sadan vuoden yksinäisyys nousee Goodreads palvelussa jopa 4.11 tähteen viidestä. Englanninkielisiä ylistäviä arvioita on paljon. 49 % arvion antaneesta antaa täydet 5 tähteä! Tässä linkki kirjaan palvelussa. https://www.goodreads.com/book/show/4721822-sadan-vuoden-yksin-isyys?from_search=true&from_srp=true&qid=fqgCeATOz5&rank=1   

On mielenkiintoista lukea arvioita. Ja upeaa ymmärtää, että taas jokaiselle lukijalle on kirja! Tässä pätkä eräältä lukijalta nimeltä Lisa: “Tämä romaani opetti minulle, että kaaos ja järjestys on saman kolikon eri puolia. Kolikko on nimeltään perhe-elämä. Se opetti minulle, että suru ja rakkaus kulkee käsi kädessä ja että elämä voi olla samaan aikaan helppoa ja vaikeaa. - - Kirja opetti minulle, että aurinko ja sade seuraavat toisiaan, vaikkakin meidän täytyy joskus odottaa ehkä neljä vuotta, 11 kuukautta ja kaksi päivää, että sade loppuisi.- -Macondo on maailma pienoiskoossa. - - En tiedä, onko tämä minun lempikirjani, mutta mitään kirjaa en ole niin paljon rakastanut.”

Lukupiirin vetäjän kommentteja

Sadan vuoden yksinäisyys oli minulle läkähdyttävä lukukokemus. Nyt tiedän kuitenkin mitä tarkoitetaan, että jollakin on oma Macondonsa! Tarina etenee niin huikeisiin mittoihin, että se tuntuu sarjakuvamaisen kornilta. Ehkä välillä tuhahtelin huvittuneena. Riudutaan surussa ja rakkaudessa vuoron perään ja taas Rebeca syö mutaa. Ja taas Aureliano ajatteli asiaa teloitusryhmän edessä… Kirjan ihmeellinen tunnelma toi jostain syystä mieleen Piin elämä elokuvan. Myöhemmin mieleeni nousee Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo -kirja. Henkilöhahmoja on niin monta ja saman nimisiä, että pakko oli alkuun laittaa niitä ylös ja merkitä kuka oli kenenkin isä, veli ja täti. Ihanat mystiset kohdat katoavat kaiken karmean sälän alle, enkä tavoita tarinan hienoutta. Jälkikäteen mieleen on jäänyt jää, jota eversti lapsena meni isänsä kanssa katsomaan. Luulen, että näitä yksityiskohtia nousee myöhemminkin mieleen. Yksi sellainen on Rebecan saapuminen taloon.

”Sunnuntaina saapui Rebeca. Ikää hänellä oli tuskin yhtätoista vuotta. Hän oli kulkenut vaikean taipaleen Manauresta saakka turkiskauppiaiden kanssa joille oli annettu tehtäväksi toimittaa tyttö ja kirje José Arcadio Buendían taloon mutta jotka eivät osanneet selittää tarkasti kenen pyynnöstä he sen tekivät. Hänen ainoat matkatavaransa olivat pieni vaatearkku, pikkuinen puinen keinutuoli johon oli taiteiltu erivärisiä kukkia, sekä pitkulainen säkki jossa kolisivat ja kalisivat hänen vanhempiensa luut.” s.53 (2019 laitos)

Teos on makaaberi, mutta myös inhimillinen. Kenestäkään ei tehdä suurta sankaria. Teos on mielestäni todella vahvaa sodan ja Etelä-Amerikan historian ja yhteiskunnan kritiikkiä, että ihme kun kirjailija säilytti henkensä. Valitettavasti en osannut nähdä teoksen kokonaisuutta, eikä sen hienous ainakaan vielä auennut minulle. Tarina ei sido minua itseensä eikä kohtaa minua. Olen lukenut nuorempana paljon Isabel Allendea ja pidän hänen teoksistaan. Tunnetuin on ehkä Henkien talo. Hänen teostensa kautta latinalainen kulttuuri ja Etelä-Amerikka näyttäytyivät kiehtovina. Voiko Sadan vuoden yksinäisyyttä sanoa satiiriksi? Jos olen ihan hakoteillä, toivon että syynä ovat kulttuurierot kuten kävi Makiokan sisarukset kirjan kanssa. Luimme lukupiirissä viime jouluna japanilaisen Junichiro Tanizakin Makiokan sisarukset kirjan. Myös sen suuruus jäi käsittämättömäksi. Ehkä joskus palaan tähän kirjaan, ja katson, onko Macondolla muuta annettavaa minulle.

Lukupiiriläisten kommentteja

Kirja oli oikea runsaudensarvi. En jaksanut lukea kuin muutaman sivun kerrallaan. Erikoinen kirja.

Sukutaulu helpotti kovasti lukemista. Löysin sen verkosta. (Otettiin kopioita niille, jotka halusivat.)

Kyllä ihmettelen, että tällainen kirja on valittu Nobel-voittajaksi. Ronskia ja alatyylistä. Menee pissa ja kakka -juttujen kanssa samaan turhaan laariin! Tuovatko rumat sanat lisäarvoa tekstille?

Onko Nobel-palkinnon avulla haluttu jotenkin nostaa kansaa, kuten puhuttiin aikoinaan F.E. Sillanpään Nobel -valinnan yhteydessä?

Tässä on koko yhteiskunnan elinkaari, synty, kukoistus ja kuolema. 

Minä en toisaalta ihmettele palkintoa. On uskomatonta, miten joku osaa käyttää sanoja tuolla tavoin.

Tässä on maagista realismia, joka pohjautuu sotiin ym. Ei saisi lukea pelkkänä satuna.

Yksilötason lisäksi tarinassa on vahva tausta, sukujuuret.

Jos ymmärtäisi Kolumbian historiaa, ymmärtäisi tätä ehkä paremmin.

Kuuluuko tällainen 'Jallu'-tyyli espanjalaiseen miehiseen kulttuuriin? Joku kertoi, että yhteen aikaan suosittu tv-sarja Serranon perhe sisältää alkuperäiskielellään todella törkeää kieltä. Niitä ei tajua kun ei osaa kieltä.

Suomalaiset hurjina pidetyt kirjailijat Hannu Salama ja kumppanit ovat ihan kesyjä tähän verrattuna!

Olen varmaan ihan jo dementoitunut, kun tämä on nyt jo toinen lukupiirin kirja, jonka jätin kesken.

En saanut ideaa tästä kirjasta.

Ehkä keisarilla ei ole vaatteita ja kukaan ei uskalla sanoa että tämmöistä….!

Onkohan tämä vähän vanhanaikainenkin?

Luin 70-luvulla eteläamerikkalaista kirjallisuutta ja pidin monesta eri kirjailijasta. Pidin eräästä kirjasta erityisesti. En muista sen nimeä tai kirjailijaa. Myös siinä oli kuolleita.

Kyllä on uskomaton talo tässä kirjassa.

Mietin että onko tässä symboliikkaa, mutta kun ei ymmärrä.

Minulle tämä oli jännityskirja. Milloin syntyy lapsi, jolla on siansaparo?

Kirja on mielestäni epätasainen. Alku oli mielenkiintoinen. Keskivaiheilta alkaa tylsiä sotajuttuja. Loppu meni ihan yli.

Kieli itsessään on helppoa lukea.

García Márquezin Patriarkan syksy oli vaikeaa tekstiä.

Hieno oli kohta, jossa luonto otti vallan, kun ihmiset häipyivät ja rappio alkoi.

Niin, mistä nimi Sadan vuoden yksinäisyys tulee? Ehkä rakkauden yksinäisyydestä. Lopussa kerrotaan kauniisti suvun viimeisen pariskunnan rakkaudesta. Ympyrä sulkeutuu:

“Tuossa autioituvassa kylässä, jonka jopa linnut olivat hyljänneet, jossa pöly ja helle olivat käyneet niin sitkeiksi ettei henki tahtonut enää kulkea, vain Aureliano ja Amaranta Ursula olivat onnellisia. He olivat eristäytyneet yksinäisyyteen ja rakkauteen, rakkauden yksinäisyyteen, autioon taloon jossa oli miltei mahdotonta nukkua punaisten muurahaisten mellastaessa illasta aamuun. Mutta onnellisia he olivat, sillä he olivat maailman onnellisimmat ihmiset.” s. 469 (2019 laitos)

Loppu lukupiirin keskustelusta meni ihan villiksi. Olemme sivistäneet itseämme lukemalla tällaisen maailmankirjallisuuden klassikkoteoksen. Ne, jotka ovat sinnikkäästi lukeneet, käyttäneet aikaa ja saaneet kirjan luettua, voivat antaa itselleen arvoa tehdystä työstä.

Seuraava lukupiirin kirja

Torstaina 8.2.2024 käsittelemme Anne-Maija Aallon kirjaa Korento. Tämä dystopia on ollut lukulistallani siitä saakka, kun se esiteltiin Pirkanmaa-Keski-Suomen kirjastojen Kirjakutsut tapahtumassa. Tämä nuorten kirja on saanut myös paljon aikuislukijoita. Se kutsuu rauhoittumaan. Sen jatko-osa ’Mistä valo pääsee sisään’ voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2021.

Korento on vavahduttava, loisteliaasti kerrottu tarina vastarinnasta eriarvoisessa yhteiskunnassa. Kaksi nuorta naista, Satomi ja Mai ovat aina pitäneet yhtä. He ovat syntyneet internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat ulkokansalaisia, joiden tarkoitus on palvella kokokansalaisia. Hyvinä iltoina he menevät yhdessä merenrantaan kahlaamaan. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu. Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi. Eikä Satomi voi enää vain odottaa. "Nyt seison tässä ja sisältä minä ratkean, noin vain. Ajattelen vain loppua."

Kirjaa on saatavilla kirjastossa. Tervetuloa lukupiiriin!

Hyvää lukufiilistä toivottaen

Virpi