Kirjaston lukupiiri Per Petterson Hevosvarkaat
Torstaina 14.12.2023 oli lukupiirin käsittelyssä Per Pettersonin Hevosvarkaat, suomentanut Katriina Huttunen, Otava 2009
"Hevosvarkaat on maaginen romaani, joka kiehtoo lukijaa. Se tallentaa muuttuvan ajan ja aina vaikeasti tavoitettavan ajan kulun päähenkilön, 67-vuotiaan Trond Sanderin äänellä, kun hän muistelee nuorta aikuisuuttaan toisen maailmansodan varjoisissa jälkimainingeissa ja tiettyjen elämää määrittävien kokemusten järkytyksessä. -- Romaani on intensiivisen lyyrinen ja tunteita herättävä tarina, joka käsittelee taitavasti ja näennäisen vaivattomalla tyylillä menneisyyden siirtymistä muistiin ja muiston muuttuvaa, arvaamatonta pysyvyyttä." Dublinin kirjallisuuspalkinnon perustelut 2007 Lähde: https://dublinliteraryaward.ie/the-library/books/out-stealing-horses/
Per Petterson
Per Petterson on syntynyt vuonna 1952. Hän kuuluu Norjan suosituimpiin kirjailijoihin. Petterson on koulutukseltaan kirjastonhoitaja. Hän on työskennellyt kirjakaupassa, kääntäjänä ja kirjallisuuskriitikkona. Hän kertoo saaneensa vaikutteita muun muassa Knut Hamsunilta ja Raymond Carverilta.
Teoksia:
Aske i munnen, sand i skoa, novelleja 1987
Til Sibir, romaani 1996
Ut og stjæle hester 2003, suomennettu Hevosvarkaat, romaani 2009
Jeg forbanner tidens elv 2008 suomennettu Kirottu ajan katoava virta, romaani 2011 (Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2009)
Jeg nekter 2015 suomennettu En suostu 2014
Män i min situation 2018, suomennettu Miehet minun tilanteessani 2019
Mitt Abruzzo 2021
Kirjailijaksi Per Petterson halusi pitkään. Mutta se ei vain luonnistunut. Hän oli pitkään kuin masentunut sen takia. Mitään merkittävää ei syntynyt ennen kuin hän oli yli 30-vuotias. Kirjailija kertoo haastattelussa. ”Minä luen. Se on elämän edellytys. Kun luet, et ole yksin. Ei ainoastaan, että sinulla on ystäviä kuten vaikka Simone tai Ernest, vaan sinä näet kokonaisen toisen maailman heidän kauttaan.”
Hänelle on tärkeää ankkuroida tarina tiettyyn paikkaan. Siten tarinasta tulee merkityksellinen ja tietää tarkkaan mihin se johtaa. Merkityksellisyyden tunne on tärkeää kirjoittaessa. Tarinalla on ulkoiset puitteet ja painonsa, mutta ilman merkityksellisyyttä ei ole mitään. “Jos tiedät jotain tärkeää, se on heti laitettava tarinaan ja katsottava vasta sitten mihin se johtaa.” Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=9m_oWX3oBpE (videohaastattelu 2019)
“Voit luottaa lukijaan 100 prosenttisesti. He eivät ole typeriä. Olen oppinut, että voin jättää asioita pois." Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=8Lsfcs4bf-I (videohaastattelu 2016)
Hevosvarkaat
Miksi valitsin tämän kirjan? Mielenkiintoni herätti muutamat kirja-arviot, joissa kerrottiin kirjan erikoisista vaikutuksista lukijaansa. Goodreads alustalla se on saanut 3,8 tähteä viidestä. https://www.goodreads.com/book/show/9812997-hevosvarkaat?ref=nav_sb_ss_1_12
Myös Lukuneuvoja kirjoittaa blogissaan, että tämä on kirja niille, jotka etsivät kirjallisuudesta syvempää sanomaa ja lämminhenkistä viisautta. http://lukuneuvoja.blogspot.com/2017/12/per-petterson-hevosvarkaat.html
Pettersonin 40 kielelle käännetty teos Ut og stjæle hester on kaksimerkityksinen. Kysyttäessä, miten Norjan natsimiehitys kääntyi romaanin juoneksi, Petterson vastasi: "Kuten sanoin, en suunnittele, joten kaksoismerkitys tuli, kun sitä tarvitsin. Se voi olla lukijoille pettymys, mutta minulle itselleni se kertoo taiteen voimasta. Tuntuu kuin veistäisi jostakin materiaalista esiin veistosta. Täytyy edetä materiaalin ehdoilla eikä yrittää pakottaa esiin muotoa, johon se ei kuitenkaan suostu.” Mielenkiintoinen haastattelu löytyy sivulta: http://treeoflifereview.com/worldvoices-perpetterson.php
Hevosvarkaat oli hänen läpimurtoteoksensa ja se on saanut Norjan kriitikkojen kirjallisuuspalkinnon, Norjan kirjakauppiaiden vuoden parhaan kirjan palkinnon sekä Dublinin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007. Dublinin kirjallisuuspalkinto on Nobelin kirjallisuuspalkinnon jälkeen yksi suurimmista, 100 000 e. Sen ehdokaslista käsittää englanninkielisiä tai englanniksi käännettyjä kirjoja ja se muodostuu maailman yleisten kirjastojen ehdottamien teosten pohjalta. Suomesta mukana on Espoon, Helsingin, Tampereen ja Maarianhaminan kaupunginkirjastot.
Kirjasta on tehty elokuva Hevosvarkaat, joka juuri poistui Yle Areenan valikoimista. Netflixistä elokuva löytyy. Elokuva on uskollinen kirjan tarinalle ja se on hyvin tehty ja vaikuttava. Linkki elokuvan traileriin: https://www.youtube.com/watch?v=nMeFyQKZjPk
Lukupiirin vetäjän kommentteja
Kirja sopi mielestäni hyvin luettavaksi tähän hetkeen, marraskuuhun ja talven tuloon. Pidin heti kirjan tyylistä ja hengestä. Kirja kertoo vanhasta päähenkilöstä, joka muuttaa vaimonsa kuoleman jälkeen isänsä entiselle asuinpaikalle. Mies, Trond haluaa olla yksin.
“Koko elämäni olen kaivannut sitä että saisin olla yksin tällaisessa paikassa. Jopa silloin kun minulla oli kaikki hyvin, eikä se ollut kovin harvinaista. Sen verran voin sanoa. Että ei se ollut harvinaista. Minulla on ollut onnea. Mutta silloinkin, kesken syleilyn jonka aikana korvaani kuiskittiin niitä sanoja joita halusin kuulla, saatoin kaivata paikkaan jossa olisi aivan hiljaista.”
Hän muistelee nuoruuden kesäänsä. Mietin, että joskus muistot tulevat väkisin mieleen. Päähenkilö ei haluaisi muistella menneisyyttä, mutta itse mietin, miksi hän sitten on muuttanut tuolle tutulle paikkakunnalle. Ehkä isän kaipuu painaa häntä vieläkin. Isä oli kadonnut Trondin elämästä juuri tuon kesän jälkeen.
Töitä tehdään ja kirja sisältää kaunista kerrontaa työn tekemisestä. Esiin nousee pojan yhden kesän kasvu. Jäin miettimään sanaa hehku. Minun mielestäni oli outoa, kun juuri lapsensa menettäneen surevan äidin olemusta sanotaan hehkuvaksi. Ehkä suru tekee ihmisen erottuvaksi, ikään kuin hehkuvaksi, en tiedä. s. 55
Myöhemmin sana esiintyy uudelleen. Nythän se kertoo päähenkilön tunteesta ja kuvaa kohteen puoleensavetävyyttä. Tässä oli jotain, mikä teki minulle inhottavan olon. Huomaan myöhemmin, että tarina sitoo lukijansa näin henkisesti tarinaan. Se nousee vaikuttavaksi ja kuvaa erityisen koskettavasti ja vähäeleisesti seksuaalista heräämistä. Paljon jätetään kertomatta. Ehkä juuri siksi se on niin järisyttävää.
“Mutta elämä oli siirtänyt painonsa yhdestä pisteestä toiseen, jalalta toiselle kuin vaitonainen jättiläinen suurissa varjoissa harjua vasten, enkä tuntenut itseäni siksi henkilöksi, joka olin ollut silloin kun tämä vuorokausi alkoi,..” s. 95
Tämänkaltaisia hetkiä nuoruudessa voi itsekin muistaa. Tietoisuus herää.
“--ja taivasta, joka ei ollut koskaan ollut laajempi ja syvempi kuin kesällä 1948.” s.108
Teksti on tarkkanäköistä ja kauniin tunnelmallista. Mutta ei liian kuvailevaa, vaan tiivistä. Työn kuvaus liittyy tarinaan ja tukee sitä. Kirja jättää tuntee, että olen lukenut jotain hienoa, joka jää sisääni ja voi vaikuttaa pitkään. Kirja on helmi! Kuulaan hohtava helmi! Olen iloinen, että luin tämän kirjan!
Mieleeni jäi myös kohta, jossa päähenkilö tekee valinnan. Valitseeko hän hetken mielijohteesta väkivallan vai hallitseeko hän itsensä?
“ En ollut koskaan sanonut sellaista kenellekään, en tutuille enkä tuntemattomille. Ja minulle valkeni että siitä jalkakäytävän kohdasta erkani viivoja moneen suuntaan, kuin tarkkaan piirretyssä kaaviossa jossa seisoi ympyrän keskellä, ja tänään yli viisikymmentä vuotta myöhemmin, voin sulkea silmäni ja nähdä ne viivat selvinä kuin hohtavat nuolet, ja vaikka en voinutkaan nähdä niitä yhtä selkeästi sinä syyspäivänä Karlstadissa, tiesin kuitenkin varmasti että siinä ne olivat. Ja ne viivat olivat teitä joita pitkin saatoin kulkea, ja kun olin valinnut yhden niistä, kalteriportti putosi alas tömähtäen ja joku käänsi nostosillan ylös, ja käyntiin lähti ketjureaktio jota kukaan ei voinut pysäyttää, eikä ollut mahdollista kääntyä ja mennä takaisin omia jälkiä pitkin. - - Minulla oli kynsien jättämät punaiset jäljet oikeassa kämmenessä, mutta valinta oli tehty. Jos olisin lyönyt Karlstadissa miestä, elämästäni olisi tullut toinen elämä ja minä olisin ollut toinen mies. Ja olisi tyhmää väittää, niin kuin monet tekevät, että lopputulos olisi ollut sama. Ei se olisi ollut. Minulla on ollut onnea. Olen sanonut sen ennenkin. Mutta se on totta.” s. 209
Juoni on itse asiassa toissijainen. Tunnelma ja merkityksellisyys tulee tärkeämmäksi. Se kuvaa mielestäni hetkeä, jolloin ihmisestä tulee oma itsensä, itsenäinen sekä kohtaa, jossa hän pystyy ottamaan elämänsä haltuun. Nyt kun lukemisesta on kulunut hetki, tuntuu edelleen, että kirja vaikuttaa jotenkin.
Lukupiiriläisten kommentteja
Iso osa lukupiiriläisistä piti kirjaa juoneltaan epäselvänä eikä henkilöiden motiiveja avattu tarpeeksi.
Olen katsonut kirjasta tehdyn elokuvan. Pidin siitä enemmän kuin kirjasta.
Elokuva oli viipyilevä, hieno.
Minua häiritsi se, etten hahmottanut mihin paikkaan kirja sijoittuu.
Puun uiton kuvaukset olivat mielenkiintoisia. Mutta tapa millä se tehtiin tuntui oudolta. Että sinne vaan virran vietäväksi, eikä mitään tietoa mihin puut päätyvät.
Isä otti aikamoisen riskin, kun hänellä ei ollut uittoporukkaa mukana. Ja se että uittaminen tapahtui matalan veden aikana kesällä eikä keväällä tulva-aikaan.
Juteltiin uitosta, siitä miten se tehdään oikein.
Pojan äidin saamien rahojen vähyys selittyy sillä, että puut jäivät matkalle.
Osa lukupiiriläisistä epäili, että isä oli jo ottanut osan rahoista.
Kirjan nimi selviää heti alussa. Se tuntui pettymykseltä.
Myöhemmin nimelle tulee kaksoismerkitys.
Kohta, jossa päähenkilön kaveri Jon meni sekaisin heidän puussa kiivetessään, oli vaikuttava.
Milloin poika teidän mielestänne huomasi isänsä suhteen kaverinsa äitiin?
Pojan seksuaalinen herääminen oli kuvattu hienovaraisesti.
Oli mielestäni ihme, että Franz uskalsi räjäyttää sillan.
Mietittiin myös milloin tämä tapahtui? Se oli vähän epäselvää.
Joen virtaamissuunta oli jotenkin epäselvä. Kerrottiin että Jonin äiti souti vastavirtaan ja loittoni kauemmaksi. Sitten toisessa kohtaa talo on eri suunnassa. Jokin epäloogisuus.
Luin kirjan kahteen kertaan. Heti kun sain sen käsiini. Ja sitten uudelleen vähän myöhemmin. Pidin kirjassa siitä, että kerrottiin miten asioita tehtiin.
Mitähän kaikkea tästä on jätetty pois?
Oliko Larsin isäpuoli Trondin isä?
"Veitkö sinä paikan joka oikeastaan oli minun? Saitko elämästäni vuosia jotka minun olisi pitänyt saada?" s. 178
Pohdittiin myös, miten he tunnistivat toisensa.
Arvoituksia on muitakin. Mietittiin mikä oli lasikäytävä, josta kerrottiin Trondin tyttären autoa kuvattaessa? s. 170
Henkilöissä ärsytti se, että he eivät puhuneet asioista toisilleen.
Ovatko norjalaiset samanlaisia tuppisuita kuin me suomalaiset?
Saksalaisten osuus jää myös epäselväksi. Ehkä heillä ei ollut kovin hyvät oltavat.
Luin tämän ihmissuhdekirjana. Saksalaiset ja työnkuvaukset sivuutin.
Erikoinen oli myös se, että Trondin äiti esiintyy vasta aivan lopussa. Mutta kohta, jossa äiti ostaa puvun hänelle oli hieno.
Mietin että lähtisikö kukaan äiti koskaan pois noin kuten Trondin isä teki?
Entä miksi Trond yhtäkkiä haluaa lyödä aivan tuntematonta vastaantulijaa?
Kirjan alku on tosi hieno ja myös se kohta lopussa, jossa viitataan isän kehotukseen niittää myös nokkoset! “..ja mehän päätämme itse milloin tekee kipeää.”
Puhuimme lopuksi toisesta norjalaisesta kirjailijasta Jon Fossesta. Hän sai tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Ei ole ollenkaan ihme, ettei hänen kirjojaan ole suomennettu. Kerrotaan että koko kirja on yhtä virkettä!
Voit lukea Helsingin sanomien artikkelin tästä linkistä. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010026348.html
Juteltiin myös siitä, että hän kirjoittaa eri norjan kielimuodolla kuin yleensä Norjassa.
Seuraava lukupiirin kirja
Joulun pyhiksi saamme luettavaksi Gabriel García Márquezin romaanin Sadan vuoden yksinäisyys. Sen on suomentanut Matti Rossi, WSOY 1971. Kirja on meidän lukupiiriläisen ehdottama. Nyt viimein pääsen pitkään lukulistallani olleen kirjan kimppuun. Tässä pari lukijakokemusta.
Eräs Kirsin bookclubin lukupiiriläinen kirjoittaa: “Luin kirjan vuonna 1985 eli olin jo lähes kolmekymppinen. En koskaan ajatellut kirjan ottavan kantaa maailman tilanteisiin. Minulle se oli tarina, melkein kuin satu, ja aina mietin, että voikohan tuollainen kylä mielenkiintoisine ihmisineen olla olemassa. Ikuisena kaukokaipuisena kirja tarjosi minulle upean pakokeinon arjen harmauteen. Sadan vuoden yksinäisyyden jälkeen olen lukenut kaikki Marquezin kirjat ja kaikista olen pitänyt. Hieman saman tyyppisestä maailmasta voi lukea Cecilia Samartin Los Peregrinos -kirjoista.”
“Sadan vuoden yksinäisyys ei ole nopeaa luettavaa. Alkuun lukuisat henkilöt samanlaisine nimineen ovat sekoittua ja vie aikaa päästä ilotulitukseen sisälle. Mutta kun tarinaa imaisee mukaansaa, se pitää otteessaan, ja intensiivinen kerronta runsain virkkein ja mammuttimaisin kappalein kiehtoo, ravistelee ja ihmetyttää. Kieli on rikasta ja suomennos toimii erinomaisesti.” https://kirjakaapinkummitus.blogspot.com/2021/02/gabriel-garcia-marquez-sadan-vuoden.html
Kirjasta on saatavilla useita eri versioita.
Käsittelemme kirjaa torstaina 11.1.2024 klo 17.30.
Tervetuloa!
Virpi
Kommentit
Lähetä kommentti